Soratie, mukulakivet, lumi, loska, ylämäet — lastenvaunujen työntäminen on joskus raskasta. Yhä useammat vanhemmat valitsevatkin sähköavusteiset vaunut tai rattaat helpottamaan liikkumista.

Lapsia on kuljetettu työnnettävissä vaunuissa 1800-luvulta saakka. Vuosikymmenien mittaan on nähty monenlaista vaunumuotia ja saatu vaunuihin erilaisia käyttömukavuutta lisääviä ominaisuuksia säädettävästä työntöaisasta mukitelineeseen. Tuorein suuri mullistus ovat sähköavusteiset lastenvaunut.

Saksalaisen Cybexin valmistamat ePriam-lastenvaunut tulivat markkinoille 2019, ja niiden suosio kasvaa koko ajan, kertoo Karoliina Renholm Cybexin jälleenmyyjänä toimivasta Vaunu-Aitasta.
— Jos verrataan merkin vastaavaan malliin ilman sähköominaisuutta, niin tällä hetkellä noin 20 % ostajista valitsee sähköavusteisen mallin. Useita vaunuja myydään joka kuukausi.

Sähköavusteisten vaunujen ulkonäkö poikkeaa muista malleista vain akun verran. Kapea akku on sijoitettu rungon alaosaan. Rattaissa olevat anturit havaitsevat maaston kaltevuuden, ja sähkömoottori alkaa avustaa kulkua, jos virta on päällä.
— Kun avustus on päällä, se vetää esimerkiksi ylämäessä vaunua eteenpäin, mutta tämä vaatii aina kosketuksen työntöaisaan. Vaunu ei siis lähde liikkumaan itsestään ilman työntäjää. Alamäessä sähkömoottori tarvittaessa jarruttaa menoa, eli auttaa liikkumista sillä tavalla.
Anturit tunnistavat myös maaston epätasaisuuden.
— Jos on vaikka soraa, niin sähkö alkaa avustaa. Ei siis niin, että vaunu kulkee ja itse juokset perässä, vaan se auttaa työntämisessä, tekee siitä kevyempää silloin kun on tarve.

Sukset alle!

Lastenvaunuja hankitaan paljon verkkokaupasta, mutta isolle osalle ostajia on tärkeää nähdä ja kokeilla niitä paikan päällä liikkeessä ennen ostopäätöstä. Karoliina Renholm kertoo, että monet ovat uteliaita ja kiinnostuneita tutustumaan sähköavusteisiin vaunuihin. Kenelle niistä sitten on oikeasti hyötyä?

Karoliina Renholm suosittelee ostajaa miettimään tulevaa käyttöä ja sitä, millaisissa maastoissa ja olosuhteissa vaunujen halutaan kulkevan mukavasti.
— Esimerkiksi täällä Helsingin keskusta-alueilla on paljon epätasaisuuksia kuten mukulakivikatuja ja ratikkakiskoja sekä ylä- ja alamäkiä.

Maaseudulla vaunujen kulun voivat tehdä raskaaksi mäkien lisäksi pehmeät soratiet. Talvikelit taas vaikeuttavat liikkumista kaikissa ympäristöissä.
— Viime talvena sähköavusteiset vaunut olivat todella kätevät, kun oli paljon lunta ja loskaa. Vaunuihin saa lisävarusteina eteen isommat pyörät tai jopa sukset.
Lastenvaunuihin tarkoitettuja suksia on tosiaan ollut markkinoilla jo joitakin vuosia. Yleismalliset sukset asetetaan etupyörien alle. Cybexin ePriam-vaunuissa etupyörät voi irrottaa ja laittaa tilalle sukset, jolloin käyttömukavuus on paljon parempi, Karoliina Renholm kuvailee.

Säässä kuin säässä, maastossa kuin maastossa

Paljonko sähköapu sitten maksaa? Vaunu-Aitasta ePriamit ostetaan yleensä yhdistelmävaunuina eli rattaina, joissa on vaunukoppa mukana.
— Haluttu rungon väri ja kankaat vaikuttavat hintaan, mutta yhdistelmän hinta on alkaen vähän alle 2000 euroa. Cybexin ePriamin saa myös ilman vaunukoppaa. Pelkät rattaat maksavat noin 1600 euroa, Karoliina Renholm kertoo.
Ero saman merkin vastaavaan malliin ilman sähköominaisuutta on noin 500 euroa.
Karoliina Renholm uskoo, että laadukkaan ja trendikkään vaunumerkin sähköavusteisen mallin jälleenmyyntiarvo on hyvä.

Entä sitten asiakkaiden käyttökokemukset, joita on kertynyt parin vuoden ajalta?
— Asiakkaat ovat tykänneet vaunuista tosi paljon. On kiva, ettei niillä jää koskaan jumiin, he ovat sanoneet. Olen päässyt testaamaan vaunuja omienkin lasten kanssa. Kun puskee 20-kiloista lasta ja kaupankasseja rattaissa ylämäkeen, niin onhan siinä iso ero, kun tekee sen sähköllä avustettuna.
Sähköavusteisia vaunuja myydään tällä hetkellä joka puolelle Suomea, joten mitään tyypillistä asiakasta ei ole, Karoliina Renholm sanoo.
— Asiakas voi lyhyesti kuvattuna olla aktiivinen ihminen, joka ei halua jättää lähtemättä jonnekin siksi, että vaunuilla ei oikein pääse. Sähköavusteiset vaunut kulkevat säässä kuin säässä, maastossa kuin maastossa, hän summaa.