Syksy toi tullessaan hämärät aamut ja pimeät illat, mutta edelleen on turvallista pyöräillä, kunhan huolehdit, että näet minne ajat ja näyt muille tiellä liikkujille. Pyörään tarvitaan sekä lamput että heijastimet.

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan kesäkuussa. Pyöräilijällä pitää nyt olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävän valaisimen lisäksi taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin, kun pyörällä ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan tai kun näkyvyys on sään tai muun syyn vuoksi huonontunut. Poliisi voi antaa valojen käyttämättömyydestä rikesakon.

Valojen värit on määritelty muun liikenteen värikoodin mukaisesti: valkoista valoa näytetään kulkuneuvoissa eteenpäin ja punaista taaksepäin. Tällä tavoin kerrotaan muille tienkäyttäjille liikkumisen suunnasta. Punaista valoa ei siis saa laittaa polkupyöränkään etuvaloksi. Se saattaisi aiheuttaa vaaratilanteen, jos toinen pyöräilijä tai autoilija tulkitsisi pyörän liikkuvan poispäin, kun se olisikin todellisuudessa tulossa kohti.

Polkupyörän sijaan valaisimet voivat olla kiinni myös pyöräilijässä, esimerkiksi kypärässä, takissa tai repussa. Vilkkujen käyttö polkupyörissä on vielä harvinaista, mutta sekin on sallittua. Suuntavalaisimia tulee olla parillinen määrä, ja niiden tulee näyttää keltaista tai ruskeankeltaista valoa.

Valojen lisäksi polkupyörässä pitää olla heijastimet: valkoinen etuheijastin, punainen takaheijastin sekä valkoiset tai keltaiset sivuheijastimet, joiksi kelpaavat myös heijastavat renkaat. Sivuheijastimet lisäävät pyöräilijän näkyvyyttä erityisesti tietä ylittäessä. Pimeällä pyöräilijän vaatteissakin kannattaa olla heijastimia. Valot eivät korvaa heijastimia, eivätkä heijastimet valoja.

Lumen-arvo kertoo valotehosta

Perinteinen dynamon kautta polkemalla virtansa saava lamppu on yhä harvinaisempi näky. Polkupyörissäkin suositaan paristoilla toimivia tai ladattavia lamppuja, joita on tarjolla aina parin euron silikonisista, nappiparistoilla toimivista ”sammakkolampuista” tehokkaisiin ladattaviin valaisimiin, joilla on hintaa useita satoja euroja. Lataus hoituu kätevästi USB-johdolla seinälaturista, powerbankista tai vaikka kannettavasta tietokoneesta. Ladattavat valaisimet ovat paristokäyttöisiä ekologisempi vaihtoehto, koska paristojätettä ei synny.

Lamppua hankittaessa on tietysti olennaista miettiä, missä ja milloin aikoo pyöräillä. Ajovaloa on käytettävä aina hämärällä ja pimeällä, vaikka reitti kulkisikin katuvalojen loisteessa. Silloin et ehkä tarvitse kovin tehokkaita valaisimia, vaan lamppujen keskeinen tehtävä on saada muut liikkujat huomaamaan sinut. Jo aivan pienikin led-lamppu auttaa muita näkemään lähestyvän pyöräilijän 100–150 metrin päästä. Jos taas pyöräilet pimeää maantien laitaa tai epätasaista reittiä, on tärkeää, että näet, minne olet ajamassa. Silloin tarvitset eteenpäin näyttämään lampun, jonka valoteho on vähintään 500 lumenin luokkaa.

Kaikkein paras valoteho on tarpeen maastopyöräilyssä. Siihen hankittavan lampun valotehoksi suositellaan vähintään 1000 lumenia. Harrastuspyörän lamppua hankkiessa on myös varmistettava, että maksimipaloaika on riittävä, eikä lamppu simahda esimerkiksi keskellä pimeää metsää. Jos pyöräilet vaihtelevissa olosuhteissa, sinun kannattaa ehkä harkita valaisinta, jossa on tarjolla erilaisilla ledeillä toteutettuja käyttötiloja.

Suuntaa lamppu oikein

Mitä tehokkaamman lampun valitset, sitä tärkeämpää on suunnata se oikein — ethän halua häikäistä vastaantulijaa. Valo kannattaa kohdistaa osoittamaan noin 1,5-5 metriä etupyörän eteen ja suunnata alaviistoon. Varsinkin kypärävalo osoittaa helposti liian korkealle, eikä näytä polkijalle tien epätasaisuuksia, mutta sen sijaan häiritsee vastaan tulevia.

Monissa lampuissa on mahdollista valita myös vilkkuva valo. Se säästää paristoja tai akun latausta, mutta on muuten ongelmallinen. Vilkkuvalon huomioarvo on hyvä, mutta muita liikkujia välkkyminen saattaa häiritä. Kiinteä valo valaisee pyöräilijän edessä olevan ajoradan vilkkuvaa paremmin. Sen avulla myös muiden on helpompi arvioida pyöräilijän etenemistä ja etäisyyttä.

Muista lamppua ostaessasi tutkia sen kiinnitystapa. Jotkut valaisimet on helppo kiinnittää suoraan pyörän runkoon tai satulan putkeen, toisia varten on asennettava teline. Joka tapauksessa kannattaa varmistaa, että lamppu on helppo irrottaa ja ottaa mukaan. Varsinkaan pakkaskeleillä ei sitä kannata jättää pihalle, sillä akku saattaa hyytyä.

Lähestulkoon kaikkeen, mitä käyttöömme hankimme, on tarjolla älykkäitä ominaisuuksia. Pyöräilyyn tarkoitetut valaisimet eivät ole poikkeus. Tarjolla on esimerkiksi jarruvalotoimintoja ja tunnistimia, jotka säätelevät valaisinten toimintaa automaattisesti pyörän liikkeen tai ympäröivän valaistuksen mukaan.

Moni lapsi ja nuori pyöräilee kouluun tai harrastuksiin hämärän ja pimeän aikaan. Vanhempien tehtävänä on varmistaa, että lapsenkin polkupyörän valot ja heijastimet ovat kunnossa.